maanantai 2. toukokuuta 2016

Monday

Morjestaa! Mitenkäs vappu meni? Meillä meni ihan rauhaiseloa viettäessä. Elokuvia tuli jonkin verran katottua. Ihana keli ainakin oli ja mekin tuotiin eilen puutarhakalusteet terassille (ja aamulla pöydällä oli heti linnun paskaa kakkaa, murh!). Mä kävin eilen nautiskelemassa keväisestä (vaiko jo kesäisestä) ilmasta kävellen ja sen jälkeen vielä pyöräillen! Maltoin laittaa eilen loput talvikamppeet pyykkiin, myös pipot ja kaivoin farkkutakit ja kesäkengät esiin.


Ehdin jo luulla, että tällä viikolla helpottaa nää työkuviot ja mä saan vähän sitä omaa aikaa töiden jälkeen, kun isäntä menee klo 8.00 töihin. Mitä vielä! Mäkin menen (ainakin) huomenna samaan aikaan! Se siitä omasta ajasta. No, onneksi tällä viikolla on helatorstai. Isäntä on silloin vapaalla, meikäläiset menee töihin, mutta meillä on sitten perjantaina vastaavasti vapaata, joten saan touhuilla koko päivän omia juttujani.


Onkos teillä jotain suunnitelmia äitienpäivälle? Meillä ei ole kirjaimellisesti kyseiselle päivälle, mutta lauantaina lähdetään Parkanoon (isännän äiti tulee myös mukaan). Mennään mökille ja me (=isäntä, minä ja sisko) tehdään äitienpäivälounas. Äitien lisäksi tietty isä tulee ja kummitäti kuuluu aina kalustoon. Me ollaan tehty vastaava juttu aiemminkin, mutta silloin se oli yllätys.

Tarviipa tästä valmistautua kauppareissuun. Isäntä tulee kohta. Mennään ostamaan niinkin kiinnostavaa juttua, kuin auton tunkkia =). Oikein mukavaa maanantaita kaikille!

Ai niin, arvatkaas mitä mä löysin eilen ojasta?! Akun ja Iineksen...









26 kommenttia:

  1. Vappu meni synttäreiden vietossa!
    Onneksi saatiin ihanat ilmat! Nyt nautitaan näistä lämpimistä päivistä.
    Todella hyvät kuvat olet saanut Akusta ja Iineksestä!
    Äitienpäivänä käydään hautuumalla ja minun äidin luona kaffella.
    Ehkä lapset tuo aamiaisen sänkyyn...
    Hyvää maanantai päivää!☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat, Kesäiset ilmat todellakin!
      Kiitos kiitos, Aku ja Iines oli vähän arempia kuvattavia kuin ne siellä rannalla.
      Mukavaa maanantaita!

      Poista
  2. Mekin katsottiin vappuna leffa, ja käytiin ajelulla. Ihanaa, kun on näin lämmin ja aurinko paistaa :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat Aku ja Iines! Rauhallisesti meni meidänkin vappu, kotona touhuillessa ja vähän käytiin ihmettelemässä kaupungilla. Äitienpäiväksi ei ole suunnitelmia, jospa ilma olisi kaunis niin voisimme käydä äitienpäiväkävelyllä perheen kanssa. Äidin haudalla varmaan käymme, tänä vuonna anoppi onkin matkoilla äitienpäivänä niin emme edes siellä käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorsat on niin kivoja. Mukavaa maanantai-iltaa.

      Poista
  4. Ihania kesäkuvia!! :)
    Meillä meni vappuviikonloppu vieraiden kanssa ja nautittiin kesäisestä kelistä. Kaivettiin kans keinu esiin ja pestiin terassi. Oli kyllä ihanaa nauttia auringonpaisteesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Aurinkoa Tässä kaipailtiinkin ja kiva kun valoa riittää.

      Poista
  5. Oma aika on tärkeetä eikä sitä voita mikään! Hyvä kun saat kokonaisen päivän nauttia omasta ajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin on. Jotenkin ei vaan osaa keskittyä omiin juttuihin, kun joku on kotona =).

      Poista
  6. Ai ankat on tulleet sinne, kun ei ole täällä näkynyt. ei edes syömässä sammakonkutua, kuten aina aikaisemmin....

    VastaaPoista
  7. Wau miten hienoja sorsakuvia. Äitienpäiväsuunnitelmana on mennä appivanhempien kanssa syömään ja toivotaan, että anoppi jaksaa tulla mukaan. :)

    VastaaPoista
  8. Kelit ovat kyllä nyt ihanat! Meillä valmistellaan ristiäisiä. :) Ihanaa aurinkoviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan ihanat...ja niin lämmintä! Aurinkoviikon jatkoa sinnekin!

      Poista
  9. Vappuna siivottiin pihaa ja varastoja. Ilmat salli kaiken mahtavan pihapuuhastelun.
    Äitienpäivänä ollaan hissun kissun kun mies nukkuu yövuoron jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis kans siivota pihaa. Se on yksi niistä miljoonista projekteista.

      Poista
  10. Meidän äitienpäivä traditiot on myös lauantaina eli Äitini (Mumsku) tulee meille syömään ja käydään hieman ostoksilla.
    Ja samalla rakas poikani tulee syömään kanssamme. Ihana viikonloppu.
    Sitten nuo tytöt ja Ukkoseni pitää mulle äitienpäivän :)
    Eli viikonloppua odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät kelit onneksi jatkuu viikonloppuna ja vielä ensiviikollakin. Mukavaa torstaita ja äitienpäivä viikonloppua!

      Poista
  11. Ihania kuvia! Äitienpäivänä kokoonnutaan äitini luo:)
    Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa helatorstaita sinnekin!

      Poista
  12. Niin keväisiä ja kauniita kuvia olet napsaillut, cool!

    Mahtavaa päivää!

    -Isla
    http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/you-are-perfect.html
    (uusi blogi, tervetuloa kurkkaamaan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Kävin kurkkaamassa ja liityin lukijaksikin. Mukavaa helatorstaita!

      Poista

Kiittää ja kuittaa kommentista!