perjantai 30. syyskuuta 2016

Maanantaista perjantaihin

Maanantai
Oltiin Mindin kanssa eläinlääkärissä, kun se sai penturokotuksen. Herramunjee, kun se oli tohkeissaan siellä. Sillä on "paha tapa" päästää ilopissat ja niin ne tuli nytkin. Hetken jo ajattelin siinä, että muille asiakkaille tarvii kohta heittää pelastustrenkaita!  Sitä pissaa meinaan tuli ja tuli. Muuten tuo reissu meni ihan hyvin, Mindi ei edes huomannut koko rokotusta. Hoitaja leikkasi vielä kynnet ja siinä se pikkuisen rupesi riehumaan ja ärmentämään. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Varasin jo samantein ajan kuukauden päähän tehosterokotukseen.

Maanantain iltalenkki sitten venähtikin, kun tuolla tuli koirakavereita vastaan. Mindi jutusteli niille ja me omistajien kanssa. Puhhuh, yhdellä naisella oli kiinanharjakoira ja se koira huusi jo kaukaa kuin palosireeni, mutta heti kun se pääsi haistamaan Mindiä, huuto loppui siihen. Oli se kyllä kamalaa kuunneltavaa, mullakin meinasi mennä korvat lukkoon!


Tiistai
Kauppapäivä ja mä harvoin ostan karkkia, mutta nyt ahneuksissani keräsin Citymarketin "karkkikadulta" pussillisen. Voihan ällötys, mikä olo oli sen jälkeen. Sanoinkin isännälle, että älä anna mun ostaa karkkia!


Keskiviikko
Ajattelin pitää siivouspäivän ja laittaa isännän ja Mindin ulos siksi aikaa. Suunnitelmat kirjaimellisesti hieman vesittyivät, kun lähdin töistä ja vettä tuli kuin aisaa! Olin ihan litimärkä kun pääsin kotiin ja Mindikään ei meinannut tulla ulko-ovea pidemmälle. Sain sen kumminkin maaniteltua pissalle. Unohdin imuroimisen, mutta päätin (edes) luututa lattiat. Siitäkään ei meinannut tulla mitään, koska Mindi pisti ekan siivousrätin riekaleiksi!


Torstai
Käytiin kaupassa viikonlopulle ja ostettiin Mindille iso luu. Se rupesi pureskelemaan sitä ja mä katsoin tilaisuuteni tulleen...soitin ensin äiskälle ja sitten siskolle, jolle toivotin etukäteen syntymäpäivää. Kappas vaan, kun "kissa on poissa, niin...". Isäntä laitteli samaan aikaan ruokaa, joten sekään ei pitänyt Mindiä koko ajan silmällä. Hetken päästä isäntä huuteli mulle olohuoneesta, että "täälä on sun Teksasin moottorisahamurhaaja lattialla". Mindi oli päättänyt siirtyä ruokailemaan dvd hyllylle ja oli pistänyt tuhannen päreiksi edellämainitun elokuvan pahvikotelon...onneksi vain sen. Jessus sentään!


Perjantai
Työviikko on lusittu. Täytyy käydä vielä suihkussa, kun isäntä tulee ja pestä koneellinen pyykkiä. Muutenkin laittaa kaikki työjutut valmiiksi jo tänään maanantaita varten. Ärsyttävää ruveta sunnuntaina haalimaan niitä kasaan. Sitten voisi sytytellä vaikka kynttilät ja katsella tv:n tarjontaa. Eipä ole pahemmin tullut tv:tä katseltua tällä viikolla!

Huomenna mennään isännän siskolle kylään ja otetaan Mindi mukaan. Siellä on tiibetinspanieli Elsa. Katsotaan miten käy...onko koko kämppä hyrskyn myrskyn sen jälkeen =).

Mukavaa viikonloppua kaikille!



34 kommenttia:

  1. Ihan vauhdikas viikko pienen Mindin kanssa. :)

    Hyvää ja onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Puh...koskahan tämä rauhoittuisi.

      Poista
  2. Ihanat syksyiset kuvat!
    On teillä ollut joka päivä kivasti ohjelmaa!😀
    Ei ainakaan tule aika pitkäksi, kun on ihana pentu talossa!
    Kyllä se vielä rauhoittuu!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Juu, aika ei todellakaan käy pitkäksi =). Kiitos samoin.

      Poista
  3. Kauniita syksyisiä kuvia. Kyllä teillä on menoa ja meininkiä Mindin kanssa. Siinä jää telkkarin katsomiset vähiin! - Mukavaa ja vauhdikasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Kyllä melskettä riittää...ei oikein meinaa perässä pysyä. Kiitos samoin.

      Poista
  4. On sinulla kauniit kuvat ja vauhdikasta elämää koiralapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti. Joo, en olisi kuuna päivänä uskonut, että tämä on tällaista, kun Merrin ja Millan kanssa oli niin helppoa...ainakin tähän verrattuna =).

      Poista
  5. Paljon on mahtunut viikkoosi. Kauniita syksyisiä kuvia. Hyvää viikonloppua Satu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mahtuu...ihan kuin pohjattomaan kaivoon =). Kiitos kiitos ja samoin sinne!

      Poista
  6. Kyllä sulla on puuhaa Mindin kanssa! On pennut ihanan energisiä. :)
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkuvalla syötöllä...puuh! Kun vaan itse jaksaisi. Kiitos samoin.

      Poista
  7. :D Jotenkin vaan (onneksi) unohtanut nuo pentuajan hulluudet....
    Hyvää reissua ja kerro kuinka kävi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä jäävät varmaan ikuisiksi ajoiksi mieleen =).
      Kerrotaan...

      Poista
  8. Touhukas viikko siellä, mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ihana pissaliisa <3 Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  10. Moro, Jymy ja emäntä täällä; kiva lukea Sinunkin pienen pennun kuulumisia! En ole koskaan nähnyt rottweilerin pikkupentua, ja söpö on-tietenkin. Kun sitä perimää bernin kanssa on, niin tuo väritys on ihan samanlainen. Ja ottamasi luontokuvat ovat upeita! (ps. liityin lukijaksi)

    VastaaPoista
  11. Teillä on ollut taas tohinaa :) Toivottavasti Mindin ja Elsan kohtaaminen meni hyvin :)

    VastaaPoista
  12. Ihania syys-kuvia täälläkin!
    Mukavan kuuloinen viikko teillä!☺
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Touhua ja tohinaa kyllä riittää.
      Samoin sinne!

      Poista
  13. Monenlaista touhua on mahtunut viikkoonne! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mahtuu...kun pysyisi itsekin perässä. Kiitoksia.

      Poista
  14. Kivat syksyiset kuvat ja Mindi on ollut vauhdikkaalla tuulella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, mä odotan vain, että päästäisiin normaaliin elämään =).

      Poista
  15. Tiistain kaunis kuva on kuin karkkipussi väriensä puolesta.

    VastaaPoista
  16. Kauniita syksyisiä kuvia. Teillä tuota vauhtia riittää tuon Mindin kanssa. Mukavaa alkanutta viikkoa Satu, tv Liisa

    VastaaPoista
  17. Älä suotta vielä toivo rauhoittumista: tulee päivä, jolloin haikeana muistelet tuota koiravauva-aikaa😌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipi olla, että aika kultaa ne muistot...sitten joskus =).

      Poista

Kiittää ja kuittaa kommentista!