lauantai 3. joulukuuta 2016

Pitkä viikonloppu + ostoksia

Heippa! Ihanaa, että on pitkä viikonloppu, kun teimme tällä viikolla sen 5.12 sisään. Elikkäs mennään töihin vasta keskiviikkona, itsenäisyyspäivän jälkeen. Viime maanantai alkoi vähän huonosti töissä, kun pakkauskone hajosi taas! Tehtiin vaan sitten normi päivä...tiistaina painettiinkin oikein sitten urakalla (ja loppuviikko), pitihän tilaukset saada taas kiinni. Mä jäin (tiistaina) viimeiseksi töihin...oli aika orpo olo, kun oli yksin isossa hallissa...kuunteli joka rapsahdusta. Onneksi tämä hullunmylly on ohi.

Kotonakin on ollut menoa ja meininkiä. Maanantaina mun oli pakko aamusta käyttää aika hyödyksi ja pyyhkiä pölyt. Herranjestas, kun sitä olikin! Keskiviikkona sitten pienestä väsymyksestä huolimatta siivosin muuten. Koirat eteiseen porttien taakse...imuri ja luuttu käteen. Sitä mukaa kun mä menin keittiöstä olohuoneeseen ja toisin päin...Mindi ja Roosa siirtyivät kans portilta portille. Siis noilta ei kyllä tehdä mitään rauhassa! Onhan se toisaalta söpistä, että sulla on kaksi bodyquardia koko ajan mukana, mutta välillä sitten rasittavaakin. Et varmasti pääse mihinkään niin, etteikö kuuluisi tassujen rapinaa selän takaa. Roosa muutes itki ekan kerran meijän perään torstaina, kun töihin lähdettiin. Pelkäsin vähän, että mitä kotona on vastassa, kun tulen takasin, mutta kaksi normi pommikonettahan sieltä tuli. Hyvä, että tuulikaapin ovea kerkeää aukaisemaan kunnolla.

Mä olen kuunnellut aamuisin joululauluja radiosta. Ainakin Aalto soittaa niitä jatkuvasti...niin ja joulukalenterinkin sai avata tällä viikolla. Mulla on vaan ilmaiskalenteri, minkä sai Tele Finlandin tiskiltä. Olisin ostanut Baby Lips kalenterin, vaikka olikin 30 euron suolainen hinta, mutta jäin vähän jahkaamaan, niin kerkesivät loppumaan...penteleet. Ostin sitten lohdutukseksi tällaisen huulirasva setin...


Ja kun halvalla sai...niinkuin Sulo Vilen, ostin tämmöisiä suihkugeelejä, kun ovat niin kivan värisiäkin...


Muumimukeja mä en rupea ostamaan, koska siitä alkaa se loputon suo, että on saatava kaikki. Ostin meille heppamukit...mulle tietysti pinkki.


Ja jouluvaloja oli saatava...Led tuikkuja (ovat turvallisempia) ja niissä on oikein ajastimet, heh + muutama patterillinen valosarja.









Hahaa, isäntä sai eilen viriteltyä mulle vanhan Nintendon! Montaa peliä ei ole, mutta Supermariot (1,2,3) riittävät vallan mainiosti. Vähän oli taidot ruosteessa, mutta eiköhän se siitä. Harmi, kun ei muista ihan kaikkia juttuja...salakäytäviä yms. Mulla oli joskus oikein vihkokin, mihin kirjoittelin kaikkia muistiin...ja Iltasanomissa julkaistiin aikoinaan pelivinkkejä.


Mukavaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää kaikille!



32 kommenttia:

  1. Kauniita noi valot. Kiva poropullo, sekä majakka. Mäkin oon ostanut muutamia ledkynttilöitä, koska laitoin ne sellaseen paikkaan ettei voi laittaa normi valkiaa. On mulla ihan oikeitakin kynttilöitä.
    Mä tykkään kans kun noissa ledissä on se ajastin, patterit loppuisivat alta aikayksikön. Tuikut mulla on kynttilöinä, sen verran korkealla etteivät tenavien sormet ulotu sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Juu, Mindi ja Roosa koheltaa sen verran, että poltan kans oikeita tuikkuja vähän varovaisemmin. Noi on kyllä ihan aidon oloisia.

      Poista
  2. Nuo led-jutut on nykyisin kivan näköisiäkin. Mullakin on muutama, vaikka oikeitakin kynttilöitä poltan.
    Hyvää pitkää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ovat "kehittyneet" kyllä siitä, mitä meillä joskus oli. Kiitos kiitos.

      Poista
  3. Oi! Super Mario :3 Poikaystävä tilasi Nintendon joululahjaksi miulle, saa nähdä milloin tulee, kun ihan vaan muutama muukin sen haluaisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3...Mekin ehkä tilataan se uus jossain vaiheessa.

      Poista
  4. Kivoja ostoja! Oon noita Baby Lipsejä katsellut kaupassa. Ja kynttilöitä poltetaan tavallisia sekä ledejä. Mukavaa lauantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
  5. Kivat heppamukit ja virkeät pommikoneet 😂.

    VastaaPoista
  6. Minäkin mietin Babylips kalenteria mutta vaikka huulirasva on vakiovarusteeni, niin kalenterissa olis mullekin vähän liikaa :) Tuollainen paketti olis hyvä kompromissi,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ehkä siinä kalenterissa tosiaan olis ollu liikaa kaikkee.

      Poista
  7. Vanha Nintendo ja Mario - ihan kulttikamaa ;)
    Minulle mieluinen joulukalenteri olisi tietysti joku kiva suklaakalenteri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parhaat! Mä en oo ikinä ymmärtäny pleikkaria yms.

      Poista
  8. Piristävän värikkäät huuli- ja suihkutuotteet. Luulin ensin että olit sittenkin löytänyt
    sen Baby Lips - joulukalenterin kun näin kuvan. Hauska lukea kuvaustasi siivouksesta
    ja koirista. Löytyikö huonekalujen alta villakoiria? 🐩Hyvää pitkää viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, harmi, että kaikki kalenterit olivat menneet. Arvaa vaan löytyikö villakoiria?! Kiitos kiitos.

      Poista
  9. Kivat heppamukit ja tuo porokuvallinen purkki tosi kaunis. Kynttilöitähän sitä täälläkin poltellaan sekä aitoja että noita patteriledikynttilöitä. Mukavaa adventtia Satu :)

    VastaaPoista
  10. Eikö olekin kivaa, kun on pitkä vapaa? Minulla sama juttu. Mukavasti katkaisee kiireistä arkea.
    Ihanasti olet laittanut nuo tuikut suuriin lasikulhoihin. Valo kertautuu hienosti!
    Hyvää Itsenäisyyspäivää snullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Ja kiitos samoin. Nyt täytyy myöntää, että isäntä puuhasteli noi valot noihin, kun mun räpellyksestä ei tullut mitään =D.

      Poista
  11. Kauniit valot ja ihanaporopullo ja maljakko:)

    VastaaPoista
  12. Kivoja jouluvalo juttuja olit laittanut.
    Meillä koira pelkää/inhoaa siivoamista ja menee perimmäiseen nurkkaan rauhaan siksi ajaksi (on kyllä jo 8-v vanha)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nuo ei pelkää, mutta kun ovat liiankin kiinnostuneita =D.

      Poista
  13. valot tuovat ihanan tunnelman!

    meillä Rikukin on aina avustamassa mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Heh, Mindi ja Roosa terrorisoisivat koko jutun, pakko laittaa toiseen huoneeseen =D.

      Poista
  14. Onpa ihania ostoksia. Nuo Babylipsin huulivoiteet on ihania, meillä tykkää kuopus ja minä.
    Meillä on myös joululaulut soinut, vitsi miten ihana tunnelma siitä tulee !
    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Baby lipsit on ihan parhaita. Kiitos samoin.

      Poista
  15. Kauniita jouluvaloja! Ja toi Supermario on ihan paras, sitä on tullut aikoinaan hakattua paljon ;) Joskus on tullut samanlainen nostalgiapuuska ja 8-bittinen Nintendo kasattu uudelleen...

    VastaaPoista

Kiittää ja kuittaa kommentista!